Vuoksenrannan Talkoomatka

Vuoksenrannan talkoomatka 2018

 
 
 
Savonlinna 21.5.2018/ph
Tervehdys hyvät sukulaiset!
Onnistunut Krakovan matka takana, josta lisää sukukokouksessamme Mikkelissä.
 
Terveiset isiemme mailta Karjalasta, Vuoksenrannasta!
Nousin helatorstai aamuna 10.5.2018 vuoksenrantalaisten (>30) bussin kyytiin Vaalimaalta, josta
matka jatkui rajan yli tullimuodollisuuksien jälkeen, suuntana luovutetun Karjalan Vuoksenranta ja kyläkohteemme Pöyryniemi. Vaihdoimme Antrean jälkeen venäläiseen bussiin ja matka jatkui.
Pysähdyimme mennessä Korpilahden verkonlöytö taululla vuodelta 8540 ekr (kuva).
Osa porukoista vaihtoi pienempään venäläiseen maastoautoon ja jatkoi Inolaan. Matka jatkui
Pöyryniemen kansakoulun risteykseen, jossa nautimme eväistämme ja siitä eteenpäin Ahvenjärven ohi kauniille harjulle ”hissun kissun” tien kunnosta riippuen. Poksahteli jo shampanjat, niin vain
Heikkosen Kari oli seurastamme mukana, on käynyt useamman kerran ”haistelemassa paikkoja”.
Löytyihän ne isiemme asuinsijat sieltä! Hyvät kartat ja kopiot talojen paikoista apuna käyttäen.
Olimme tulleet Parsikanmaalle. No kohta alkoi paluumatka aikataulusta johtuen Antrean kautta Viipuriin, jossa yövyimme Hotel Viborgissa. Yhteisen päivällisen jälkeen olimmekin valmiit yöpuulle, jossa myös oli Antrealaiset (>30) mukana.
Heti aamiaisen jälkeen seuraavana aamuna 11.5 lähdimme Vuoksenrannan kirkolle talkoisiin. Talkootavaraa oli varattu jo Lahdessa linja-auton kyytiin. Osa porukasta keskittyi kirkon sisätilojen kunnostukseen, osa muistokiven laatoituksen puhdistukseen ja loput haravan varteen sekä vesuroimaan hauta-alueelle. Reippaasti työt tehtiin ja nautittiin eväistä, makkarasta ja kahvista.
Yhteiskuvamme kirkon portailta ja valmiina lähtöön Hotellille, mutta pieni viivästys esti paluun.
Entisen Vuoksenrannan apteekkitalon asukas ja miliisi estivät ”ropuskan” puutteen takia lähdön,
kunnes isommat viskaalit vapauttivat meidät pannasta paluumatkalle Viipuriin.
Viipurissa oli jokaisella vapaa-aikaa tehdä ostoksia ja tutustua kaupunkiin sekä käydä illallisella paikallisissa ruokapaikoissa. Sää suosi meitä ja oli mukavaa kävellä Salakkalahden rantabulevardia
lämpimässä illassa.
Lauantai 12.5 aamupalan jälkeen vielä ostokset ja bussiajelu kaupungilla tutustuen historiallisiin paikkoihin, jonka jälkeen torille ja kauppahallista viimeiset ostokset mukaan kotiinviemisiksi äitienpäiväksi, kuka täytekakun, kuka shampanjaa, kalasumppuu, luutaa, pinjasiementä salaattiin yms.
Sää suosi matkaamme koko ajan karjalan käk´ kukkui ja esimmäiset pääskyt viserteli kirkolla, välillä laulu raikui ja ylitimme Suomen rajan heti puolilta päivin.
Jäi mukavat muistot matkasta ja karjalaisista matkalaisista.
 
Vuoden perästä 9.6.2019 viikonlopun tienoilla, tekevät Vuoksenranta seura yhdessä Antrealaisten kanssa Karjalasta lähdön muistojuhlan ja talkoomatkan. Seuraa tiedotteita vuoksenranta sivuilta ja kotisivuiltamme!
ps. Meidän kuvagalleriassa Vuoksenrannan kirkon kuva ei olekaan rakennusvaiheen aikana otettu vaan SA-kuva 17.8.1941 pommitusten jälkeen. Alttaritaulu on irrotettu kirkosta ja on siinä alhaalla.
 
15-.17.6.2018 Karjalaiset kesäjuhlat Kouvolassa.
18.8.2018 Heikkosten sukukokous Mikkelissä, josta lähetämme kutsut kesäkuun puolenvälin tienossa, varatkaa kalenteriin!
 
Oikein mukavaa ja lämminta kesän jatkoa ja eiköhän se karjan käk` kuku meille kaikille – taasha myö sit tavataan!
Pentti Heikkonen
This entry was posted in Ajankohtaista. Bookmark the permalink.